Arttuasunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja yksi perustajaosakkaista, Pertti Nurminen, 76, on menehtynyt pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 24.2.2020.

Pertti Nurminen oli elämänsä loppuun saakka suuri innovaattori ja yleishyödyllisen rakennuttamisen uudistaja. Hänen kaukonäköisyytensä ja ennakkoluulottomuutensa olemassa olevien asioiden kyseenalaistajana kannusti koko organisaatiotamme ajattelemaan asioita laajemmasta perspektiivistä. Väitelleenä historiantutkijana Pertti tunnisti jo kauan ennen muita asioiden syy- ja seuraussuhteita. Tämän intonsa, positiivisuutensa ja loppumattoman tiedonjanonsa Pertti säilytti elämänsä loppuun saakka.

Hallituksen puheenjohtajana Pertti kannusti koko organisaatiotamme kehittämään uusia menetelmiä ja ratkaisuja sekä toimimaan alan suunnannäyttäjänä.

Arttuasunnot jatkaa toimintaansa ja alan ennakkoluulotonta kehittämistä Pertin toimintatapaa ja muistoa kunnioittaen.

 

Pertti Nurmisen muistoa suuresti kunnioittaen,

Arttuasunnot Oy:n koko henkilökunta ja hallitus